Humala on yksi Suomen vanhimmista viljelykasveista, mutta samalla myös nopeakasvuinen ja näyttävä köynnös kotipuutarhaan. Rehevä kasvutapa, koristeelliset kävyt ja hyvä talvenkestävyys tekevät siitä kiinnostavan vaihtoehdon niin pergoloihin, seinustoille kuin hyötypuutarhaankin. Monelle humala on tuttu oluen maustajana, mutta se toimii yhtä hyvin myös koristekasvina.
Millainen kasvupaikka sopii humalalle?
Humala viihtyy parhaiten tuoreessa tai kosteahkossa, runsasmultaisessa ja ravinteikkaassa maassa. Se menestyy aurinkoiselta paikalta puolivarjoon, mutta liian kuiva ja paahteinen paikka voi altistaa kasvin härmälle ja tuholaisille. Runsain käpysato muodostuu yleensä valoisalla kasvupaikalla.
Koska humala on voimakaskasvuinen köynnös, se tarvitsee tuekseen esimerkiksi säleikön, pergolan, narut tai perinteiset humalasalot. Yhden kesän aikana versot voivat kasvaa useiden metrien pituisiksi, joten kasville kannattaa varata riittävästi tilaa.
Humalan hoito
Humala on melko helppohoitoinen kasvi, kun se pääsee kunnolla alkuun.
Muista ainakin nämä:
• Kastele erityisesti istutuksen jälkeen sekä kuivina jaksoina
• Lisää ravinteita keväällä versojen lähtiessä kasvuun
• Ohjaa versot kasvamaan tukea pitkin
• Poista tarvittaessa ylimääräisiä versoja, jos kasvusto muuttuu liian tiheäksi
• Tarkkaile kirvoja, härmää ja muita tuholaisia erityisesti kuivina kesinä
Humala kasvattaa joka kevät uudet versot juurakostaan. Maanpäälliset versot lakastuvat syksyllä, jolloin ne voidaan leikata pois syksyllä tai aikaisin keväällä.
Humalan talvehtiminen
Humala kuuluu Suomen varmimpiin monivuotisiin köynnöksiin, ja monet kannat menestyvät laajalti eri puolilla maata, jopa pohjoisessa asti. Maanpäälliset versot lakastuvat syksyllä, mutta juurakko säilyy talven yli maan alla ja kasvattaa keväällä nopeasti uudet versot.
Vakiintuneet humalakasvustot pärjäävät yleensä ilman erityistä talvisuojausta.
Mihin humalaa käytetään?
Humala tunnetaan erityisesti oluen valmistuksesta, jossa se tuo juomaan katkeruutta, aromia ja säilyvyyttä. Käpyjä voidaan käyttää esimerkiksi oluen, siman ja sahdin maustamiseen. Kävyt muodostuvat vain emikasveihin, joten sekä käpysadon tuottamisessa että oluen valmistuksessa käytetään emikasveja.
Humalalla on pitkä historia Suomessa. Sitä on viljelty vuosisatojen ajan paitsi oluen valmistukseen myös tärkeänä hyöty- ja verokasvina. Koska humala oli olennainen osa oluen valmistusta ja paransi juoman säilyvyyttä, sen kasvatus oli aikanaan paikoin jopa määrätty pakolliseksi. Vanhojen talojen pihapiireistä löytyvät humalakannat kertovat tästä pitkästä viljelyhistoriasta.
Humalaa on hyödynnetty menneinä vuosisatoina myös lääkekasvina. Kuivattuja käpyjä käytettiin perinteisesti rauhoittavana yrttinä sekä unta edistävänä rohtona esimerkiksi tyynyissä, hauteissa ja yrttijuomissa. Myös myöhemmissä tutkimuksissa humalan sisältämien yhdisteiden on havaittu liittyvän sen perinteisesti tunnettuihin rauhoittaviin vaikutuksiin.
Keväällä maan pinnasta nousevia nuoria versoja voidaan käyttää myös ravinnoksi. Miedonmakuisia versoja käytetään esimerkiksi parsan tapaan keitettyinä tai paistettuina.
Suomalaiset humalat kiinnostavat jälleen
Humalaa on kasvatettu Suomessa vuosisatojen ajan, mutta kaupallinen viljely väheni vähitellen tuontihumalien yleistyessä. Viime vuosina kiinnostus kotimaisiin humaliin on kuitenkin kasvanut uudelleen.
Luonnonvarakeskus keräsi eri puolilta Suomea noin tuhat vanhaa humalakantaa tutkimuksiin, joissa etsittiin erityisesti Suomen oloihin sopeutuneita, aromikkaita ja viljelyyn soveltuvia humalia. Jatkotutkimuksiin valittiin lopulta vain pieni osa aineistosta, jonka tuloksena markkinoille on tuotu kahdeksan nimettyä suomalaista humalalajiketta.
Suomalaiset humalalajikkeet
’Torppari’
’Torppari’ on löytynyt Varsinais-Suomesta, Yläneen kartanon torpan mailta, joilla on asuttu viimeksi 1800-luvulla. Lajikkeen pääverson punainen väritys ja kupruilevat lehdet tekevät siitä koristeellisen. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksu on selvästi sitruksinen. Lisäksi aromeissa erottuu yrttisyyttä, vihreitä hedelmiä ja punaisten marjojen aromeja sekä hieman ruohomaisuutta ja mentolia.
’Kroppa’
’Kroppa’ on nimetty Pöytyän Naarajoen kylässä sijaitsevan tilan pellon mukaan. Humalasalko on kasvanut tilalla varmuudella yli 100 vuotta ja sitä on käytetty kaljan ja siman maustamiseen. Käpyjen tuoksu on sitruksinen, yrttimäinen ja vivahteikkaasti mausteinen ja aromi antaa vahvan robustin jälkimaun. Humalan vahvan punainen pääverso tekee kasvista koristeellisen.
’Kähäri’
Talo, jonka seinustalla tämä humalakanta on kasvanut vähintään 70 vuotta, on rakennettu 1900-luvun alussa Turun Kähärin kaupunginosaan. Talon omistaja on nimennyt köynnöksen asuinpaikan mukaan ’Kähäriksi’. Käpyjen tuoksu on vahvan yrttinen, sitruksinen, mausteinen ja makean hedelmäinen. Tasapainoisissa aromeissa löytyy myös trooppisten hedelmien vivahteita.
’Peräkorpi-Nisu’
Pirkanmaalta Ylöjärven Viljakkalasta löytynyt humalakanta, joka on nimetty paikallisten 1800–1900-lukujen vaihteen tilojen mukaan ’Peräkorpi-Nisuksi’. Humalan pääverso on voimakkaan punainen ja lehdet koristeellisen kupruilevat. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksu on selvästi sitruksinen, mausteinen ja yrttinen sekä aromeiltaan hieman ruohoinen. Lajiketta on käytetty tilan omien sahtien maustamiseen vuosikymmeniä.
’Hautalan Harras’
Pohjois-Pohjanmaalta Nivalan Niskakankaalta peräisin oleva humala, joka on kasvanut 1900-luvun alussa rakennetun talon porraspielessä miesmuistin. Kasvin omistaja on nimennyt hartaasti ja upeana kasvaneen, punaversoisen humalan tilan mukaan ’Hautalan Harrakseksi’. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksu on monivivahteiseni sitruksinen, kukkainen, mausteinen, kasviksinen ja makean hedelmäinen sekä aromien katkeruudeltaan kukkaisuutta täydentävä.
’Maliskylä’
Pohjois-Pohjanmaalta Nivalan Maliskylästä löytynyt vanha humalakanta, joka on kasvanut pitkään autiona olleen, 1910-1920 -luvulla rakennetun, talon pihapiirissä. Kasvin löytäjä on nimennyt humalan löytöpaikkansa mukaan ’Maliskyläksi’. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksussa erottuu sitruksisuus, yrttisyys ja mausteisuus sekä aromeissa kevyt hedelmäisyys, ruohoisuus ja kukkainen vivahde.
’Kernaala’
Kanta-Hämeestä Janakkalan Leppäkoskelta peräisin oleva humala, joka on kasvanut vuosikymmeniä 1930-luvulla rakennetun ulkorakennuksen päädyssä. Humalakasvustoja löytyy myös lähinaapurin 150 vuotta vanhasta pihapiiristä. Kasvin luovuttaja on nimennyt humalan läheisen järven mukaan ’Kernaalaksi’. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksu on sitruksinen, yrttinen ja mausteinen. Aromit ovat pääasiassa kukkaisia.
’Alma’
Varsinais-Suomesta Someron Palttasta peräisin oleva humala, joka kasvaa vanhalla paikallaan navetan päädyssä. Kasvi on saanut nimen ’Alma’ kaksikielisen perheen tyttären mukaan. Lisäksi alma tarkoittaa espanjaksi sielua: ”Humala voisi olla oluen sielu”. Vaaleanvihreiden käpyjen tuoksu on sitruksinen häivähdyksellä makeita hedelmiä, maustemainen ja aavistuksen kasvismainen. Aromi on tasapainoinen.
Lajiketiedot: Luonnonvarakeskus
Kuvat: Saara Tuohimetsä, Luke (pääkuva: Adobe Stock)