Säleikköpuun istutus ja hoito

9.4.2019

Herkullisen satoisa ja kaunis säleikköomenapuu mahtuu pienellekin pihalle tai vaikka parvekkeelle astiaviljelyyn. Puu kasvatetaan haluttuun muotoon ja pidetään säännöllisellä leikkauksella litteänä ja matalana. Kasvatus ei ole ollenkaan niin vaativaa kuin moni luulee ja säleikkömallilla on kauneutensa lisäksi moni muitakin etuja.

Englantilaisissa ja Hollantilaisissa puutarhoissa säleikköpuu on paremminkin tapa kuin poikkeus. Säleikköpuiden kasvattaminen on ollut Suomessakin huomattavan yleistä ja tuttua hedelmäpuiden vasta rantauduttua maahamme. Mutta valitettavasti vuosikymmenten kuluessa tämä mainio kasvatustapa on unohtunut kapean harrastajajoukon erikoisuudeksi. Vanhoja, edelleen satoa tuottavia säleikköpuita on säilynyt esimerkiksi kartanoiden pihapiireissä, kuten ehkä yksi Suomen tunnetuimpia ja kuvatuimpia omenapuita Lepaan kartanolla.

Säleikköpuun istutus

Viherrinki-myymälöistä saatavat säleikköomenapuiden taimet on vartettu hillittykasvuisiin B9-perusrunkoihin. Se takaa, että omenapuista tulee vain pari metriä korkeita ja satoa tulee varhain.

Jokaisesta puutarhasta löytyy taatusti paikka säleikköpuulle. Istuta puu seinustalle tai kivimuurin eteen auringon puolelle, missä kasvi talvehtii hyvin, kukkii runsaasti ja sato kypsyy varhain. Säleikköpuun voi istuttaa myös kauas seinästä, vaikka puutarhan tilanjakajaksi, raja-aidaksi tai pergolaan.

Loivaksi kohopenkiksi muotoiltu kasvualustaa tarvitaan vähintään 50–60 cm:n syvyydeltä. Istutukseen sopii peruslannoitettu ja -kalkittu puutarhamulta.

Noin 2 metriä korkeassa säleikössä pitäisi olla 20–30 sentin välein vaakarimat, joihin oksat taivutetaan ja sidotaan. Kiinnitä säleikkö vähintään 20 cm ulos seinästä. Myös taimi istutetaan vähintään 20–30 cm ulos seinästä tai niin kauas, että sokkelin routasuojaus ei vahingoitu. Jos istutat useamman puun, ne tulevat n. 2 metrin välein.

Viherringin säleikkötaimi on valmiiksi leikattu, taivutettu ja sidottu bambukeppeihin.
Viherringin säleikkötaimi on valmiiksi leikattu, taivutettu ja sidottu bambukeppeihin.

Säleikköpuun edut

  • lämpimällä ja suojaisalla kasvupaikalla on mahdollista kasvattaa ilmastollisesti arempiakin lajikkeita
  • seinustalla kertyy hyvin lämpösummaa, myöhäisemmätkin lajikkeet ennättävät kypsyä
  • litteäksi leikattu puu vie vähän tilaa
  • puu tulee nuorena satoikään
  • leikkaaminen lisää kukkasilmuja ja sato rusastuu
  • matala ja litteä puu on helppo tarvittaessa suojata pakkaspeitolla
  • kaunis puutahan yksityiskohta, myös talviasuisena!
Säleikköpuu voi olla esim. vapaamuotoinen viuhka tai kuten tässä U-muotoinen tai kuin kaksitasoinen aita, joka on kiinnitetty vaakasuoriin tukiin.
Säleikköpuu voi olla esim. vapaamuotoinen viuhka tai kuten tässä U-muotoinen tai kuin kaksitasoinen aita, joka on kiinnitetty vaakasuoriin tukiin.

Hoidetaan kuin tavallinen omenapuu

Säleikköomenapuun perushoito ei poikkea tavallisen perinteisesti kasvavan omenapuun hoidosta. Suosittelemme säleikköpuiksi hillittykasvuiseen perusrunkoon vartettuja taimia, joiden hoitoon erityispiirteen tuo suppeampi juuristo. Hellekaudella kannattaa satoikäistä puuta kastella, jotta varmistaa mehukkaan ja runsaan sadon.

  • Säleikköpuun kukkien pölytys ja sato varmistetaan istuttamalla lähistölle toinen omenapuu.
  • Helteillä kastellaan, sillä hillittykasvuisten puiden juuristo on pieni ja herkkä kuivumaan.
  • Satoikäistä puuta on syytä lannoittaa säännöllisesti. Keväällä annetaan marja- ja hedelmäkasveille tarkoitettua seoslannoitetta. Mieluiten jo elokuun alkupuolella on typettömän syyslannoitteen vuoro. Se edistää seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista ja parantaa talvenkestävyyttä.
  • Kalkitse maa noin 2–3 vuoden välein.
  • Muista talvisuojaus: Hedelmäpuiden kuori maistuu jyrsijöille, joten suojaa puu verkoilla myöhään syksyllä.
  • Talvella puun voi suojata kovimmilta pakkasilta esim. pakkaspeitteellä tai moninkertaisella hallaharsolla.
  • Varjosta runko kevättalvella vaikka säkkikankaalla, sillä aurinko alkaa lämmittää seinustalla runkoa ja saattaa herättää puun kasvuun liian aikaisin.
Tunnista erilaiset versot. Vasemmalla kasvullinen verso terävine lehtisilmuineen. Oikealla erilaisia kukkivia versoja, jotka tuottavat hedelmiä.
Tunnista erilaiset versot. Vasemmalla kasvullinen verso terävine lehtisilmuineen. Oikealla erilaisia kukkivia versoja, jotka tuottavat hedelmiä.

Säleikköpuun leikkaus ja sitominen

Haasteita pelkäämätön voi kasvattaa säleikköpuusta vaikkapa symmetrisen kynttelikön tai matalan aidan, mutta vasta-alkajalle sopii vapaampi malli, esimerkiksi viuhka tai 2-3 kerroksinen vaakasuorasti sidottu perinteisen mallinen säleikköpuu.

  • Taivutettavat oksat sidotaan alkukesällä narulla, tervanauhalla tai joustavalla kangassuikaleella säleikköön, kun ne ovat vielä nuoria ja notkeita. Alle 15 cm pituiset oksat voi taivuttaa pyykkipojilla. Oksien pakottaminen vaakasuoraan hillitsee niiden pituuskasvua sekä lisää kukintaa ja oksien haarautumista. Eli lisää satoa!
  • Kesällä pinseerataan eli typistetään voimakkaasti kasvavia nuoria versoja noin kolmen lehden takaa, jotta pituuskasvu hidastuu ja versoihin kehittyy kääpiöversoja kukkasilmuineen. Typistykset tehdään kesällä 1–3 kertaa riippuen kasvun voimakkuudesta.
  • Kaikki puuhun kasvavat piiskamaiset ns. vesiversot poistetaan säännöllisesti noin juhannuksen tienoilta loppukesään.
  • Nuorta puuta voi leikata myös keväällä, maalis–huhtikuussa, jolloin se kasvaa voimakkaasti ja tuottaa paljon versoja. Toivottuun muotoon ja kokoon kasvanutta puuta leikataan sen sijaan vasta heinä–elokuussa, jolloin puu ei tuota yhtä voimakkaasti uusia versoja kuin keväällä leikattaessa.
  • Tarkasta oksien sidokset joka vuosi, jotta ne eivät kurista oksia.
Perinteinen vaakasuoraan taivutettu säleikköpuu.
Perinteinen vaakasuoraan taivutettu säleikköpuu.

Vinkki:

Leikkaus ja tuenta pähkinänkuoressa: Vesiversot ja ylöspäin kasvavia oksia poistetaan, sivuille kasvavat lyhennetään ja taivutetaan säleikköön.