Puutarhamansikkaa viljellään perinteisesti erillisellä mansikkamaalla, mutta muutama taimi sopii myös turvepussiin, parvekelaatikkoon tai vaikkapa terassiruukkuun. Näin pienelläkin pihalla tai jopa parvekkeella on mahdollisuus omien herkkumarjojen maisteluun.
Kasvupaikka
Mansikalle valitaan puutarhasta aurinkoinen, lämmin ja sateen jälkeen nopeasti kuivuva paikka. Kasvualustan paksuus tulee olla ainakin 30 cm. Paras maalaji on vettä läpäisevä multava hietamaa. Istuttaminen loivaan harjuun edistää veden valumista pois kasvustosta, tämä vähentää kasvitautien vaaraa. Uutta mansikkamaata ei kannata perustaa paikkaan, jossa mansikkaa on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana.
Kasvualusta peruslannotetaan huolellisesti ennen istutusta kloorittomalla ja vähätyppisellä seoslannoitteella. Varo liiallista typpilannoitusta. Runsaasti typpeä saanut mansikkakasvusto on liian rehevä, pysyy kosteana pitkään ja kukkia kehittyy niukasti.
Istutus
Tee mansikkamaalle n. 10 cm korkea multaharju, levitä päälle mansikkakangas tai -muovi ja peitä sen reunat mullalla. Taimet istutetaan katteeseen tehtyihin viiltoihin yhteen tai kahteen riviin 35-40 cm välein. Istuttaessa taimen kasvupiste ei saa peittyä mullalla. Kastele taimet hyvin istutuksen jälkeen.
Mansikoita voi istuttaa koko kasvukauden ajan keväästä syksyyn.
Hoito kasvukaudella
Harjaa keväällä kuihtuneet lehdet pois mansikkamaalta. Näin torjut tauteja ja tuholaisia.
Hyvin peruslannoitettu mansikkamaa ei juuri hoitolannoitusta kaipaa. Tarvittaessa voidaan antaa matalatyppistä lannoitetta keväällä ja typetöntä PK-lannoitetta syksyllä. Ruukkuviljelyssä lannoitetaan laimealla kastelulannoiteliuoksella koko kesän ajan. Varo liiallista typpilannoitusta.
Keväällä ja alkukesällä käytetään harsoa mansikkamaan suojana hallatuhoja torjumassa. Harson käyttö kasvuston suojana myös aikaistaa mansikkasatoa, erityisesti Pohjois-Suomessa.
Kuivana kesänä mansikkamaata kannattaa kastella, mutta marjojen kypsymisen aikaan valuta kasteluvesi riviväleihin, sillä kosteat marjat homehtuvat herkästi.
Erityisesti elo- ja syyskuussa on muistettava huolehtia riittävästä kastelusta, silloin mansikka luo uudet kukka-aiheet seuraavaa kesää varten.
Leikkaa sadonkorjuun jälkeen tarpeettomat rönsyt pois.
Sadonkorjuu
Puutarhamansikka tuottaa marjoja noin kolmen viikon ajan. Istuttamalla sekä aikaisia että myöhäisiä lajikkeita saa herkutella pidempään oman puutarhan marjoilla.
Mansikkasadon voi suojata linnuilta erilaisilla pelättimillä tai kehikon päälle tiukaksi vedetyllä verkolla.
Mansikkakasvusto tuottaa kunnolla marjoja noin viiden vuoden ajan. Anna tämän jälkeen maan levätä ja istuta uusi mansikkamaa toiseen paikkaan.
Aikaisia lajikkeita ovat esimerkiksi ’Zefyr’ ja ’Honeoye’. Keskivarhaisia ’Jonsok’ ja ’Suvetar’. Erityisen myöhään kypsyvät lajikkeista ’Bounty’ ja ’Polka’.