Kasvupaikka
Valitse aurinkoinen ja sateen jälkeen nopeasti kuivuva paikka. Kasvualustan tulee olla vähintään 30 cm syvä. Kalkitse ja lannoita maa kloorittomalla ja vähätyppisellä lannoitteella. Levitä 10 cm korkean multaharjun päälle esim. mansikkakangas ja peitä sen reunat mullalla. Näin estät rikkakasvien kasvun eivätkä mansikat likaannu. Voit kasvattaa mansikat 1–2 rivissä. Sopiva taimiväli on 35–40 cm.
Mansikoita voi kasvattaa myös parvekkeella ja terassilla amppeleissa, ruukuissa tai turvesäkeissä.
Istuta taimi
mansikkakankaaseen tai -muoviin leikattuun aukkoon. Varmista, että mansikan kyhmymäinen kasvupiste tulee oikeaan syvyyteen, juuri maanpinnan yläpuolelle. Tiivistä maa taimen ympärillä käsin ja kastele lopuksi. Taimia voi istuttaa koko kasvukauden eli keväästä syksyyn. Istuttamalla eri aikaan kypsyviä lajikkeita satokausi pitenee. Aikaisia lajikkeita ovat esim. ’Zefyr’ ja ’Honeoye’. Keskivarhaisia ’Jonsok’ ja ’Suvetar’. Erityisen myöhään kypsyvät ’Bounty’ ja ’Polka’. ’Ria’ tuottaa satoa jatkuvasti aina syksyyn asti!
Älä kastele marjoja,
vaan mansikkamaata valuttamalla kasteluvesi riviväleihin. Näin marjat eivät kostu ja homehdu. Poimi marjat kuivalla säällä. Kastelu on tarpeen kuivana kesänä ja tarvittaessa myös elo–syyskuussa, kun mansikka luo uudet kukka-aiheet seuraavaa kesää varten.
Suojaa sato linnuilta
jo raakilevaiheessa rastasverkolla tai hallaharsolla, jonka voit pingottaa esim. muoviputkien päälle. Harso suojaa myös keväällä ja alkukesällä hallalta ja aikaistaa satoa erityisesti Pohjois-Suomessa.
Lannoita maltilla
Hyvin peruslannoitettu mansikkamaa ei juuri hoitolannoitusta kaipaa. Varo etenkin liiallista typpilannoitusta, joka kasvattaa lehtiä kukkien sijaan. Tarvittaessa voit antaa vähätyppistä lannoitetta keväällä ja typetöntä PK-lannoitetta elokuussa.
Sen sijaan jatkuvasatoista ’Ria’-mansikkaa ja ruukussa kasvatettavia mansikoita tulee ravita laimealla kastelulannoiteliuoksella koko kesän ajan.
Poista rönsyt
sadonkorjuun jälkeen. Ne vievät voimia kukinnalta ja sadolta ja tekevät kasvustosta liian tiheän.
Harjaa kuolleet lehdet pois
seuraavana keväänä. Näin torjut kasvinjätteissä piileviä tauteja ja talvehtineita tuhohyönteisiä.
Uusi kasvusto viiden vuoden välein,
jotta mansikka tuottaa marjoja kunnolla. Anna maan levätä ja istuta uusi mansikkamaa toiseen paikkaan. Käytä tarkastettuja taimia, joissa ei ole kasvintuhoojia.