Viheralan ammattilaiset ovat aina hyödyntäneet syksyn olosuhteita taimien istuttamisessa, sillä syksy on useimmille monivuotisille kasveille parasta istutusaikaa.
Kun syksyä kohden päivät lyhenevät ja viilenevät, alkaa paras istutusaika. Voi unohtaa hellehatut ja hikipisarat. Lapioiminenkin tuntuu kesäpuuhien jälkeen kivalta vaihtelulta. Maaperän lämpö edistää syksyllä istutettujen kasvien juurtumista ja antaa paremmat mahdollisuudet menestyä seuraavan kesän helteissä.
Lyhyempi päivä ja viilenevä sää myös hidastavat kasvien kasvua ja energiankulutusta. Kasvit eivät käytä enää energiaa kukkien ja uusien lehtien muodostamiseen. Energiaa vapautuu tällöin vahvan juuriston muodostamiseen. Syksyllä istuttaminen on stressittömämpää sekä kasveille että kotipuutarhureille. Myös puutarhan suunnitteluun saa erilaisen näkökulman, kun kasvit alkavat pikkuhiljaa saada lehtiinsä syysväriä ja istutusten ilme muuttuu syksyn värien myötä uudenlaiseksi.
8 syytä istuttaa syksyllä:
- Maaperä on valmiiksi lämmin.
- Maa on kosteampaa kuin keväällä.
- Auringon paahde ja kuumuus eivät rasita kasveja.
- Syksyllä on vähemmän kasvua häiritseviä tuholaisia.
- Syksyllä istutetut kasvit ovat keväällä valmiita nopeaan kasvuun.
- Kastelun tarve on vähäisempi kuin keväällä ja kesällä.
- Istutusten suunnitteluun on enemmän aikaa.
- Vähennä kevätkiireitä istuttamalla syksyllä.
Vanhan puutarhurin viisaus: Voit istuttaa niin kauan kuin saat upotettua rautakangen maahan.