Minikiivi

9.4.2019

Minikiivi eli marjova laikkuköynnös (Actinidia) on yksi helpoimmista marjakasveista, ja hyvin kaunis värikkäiden hedekasvien ansiosta. Emikasvien noin 3–5 sentin pituiset, kuorineen syötävät hedelmät maistuvat yhtä makeilta ja aromikkailta kuin ruokakaupan isot kiivi-hedelmät.

Satoa saadaan jopa sateisen ja kylmän kesän jälkeen. Marjat kypsyvät auringossa normaalina kesänä elo–syyskuun vaihteessa. Puolivarjossa ne ovat yleensä maukkaimmillaan syyskuussa. Marjat saavat olla rauhassa linnuilta, sillä ne jäävät piiloon lehtien alle ja ovat kypsinäkin vihreitä. Kypsyvien marjojen värisävy vain muuttaa raa’an vihreästä kellertäväksi.

Istutus ja hoito

Laikkuköynnökset istutetaan metrin välein aurinkoiselle tai puolivarjoisalle seinustalle ravinteikkaaseen ja hikevään, 50–60 cm paksuun multakerrokseen. Keväisin tyvelle voi levittää ohuelti maatunutta puutarhakompostia ja hieman kalkkia, jotta maan pH on noin 6,0.

Jotta sato olisi mahdollisimman suuri, rehevää kasvustoa kannattaa harventaa säännöllisesti. Versojen harvennus tuo valoa kasvuston sisään, jolloin kukinnasta ja sadosta tulee runsaampi ja marjat kypsyvät varhain. Keväällä Actinidia-lajit vuotavat runsaasti, joten oksia leikataan elokuussa tai syksyllä sadonkorjuun jälkeen.

Erityisen talvenkestävät ja aikaiset minikiivit ’Anna’ tai ’Paula’ ovat ruotsalaisten kotipuutarhureiden suosikkeja, jotka antavat satoa Pohjanmaalla vyöhykkeellä IV saakka! Niiden marjat kypsyvät jo elokuussa. Saat satoa, kun istutat ’Annan’ ja ’Paulan’ seuraan ’Oscar’-hedeköynnöksen.

’Annikki’

Kotimainen Annikki-lajike on yksikotinen eli hede- ja emikukat sijaitsevat samassa kasvissa. Lajike on siis itsepölytteinen, mutta ristipölytys lisää satoa. ’Annikki’ tuottaa vihreitä, noin 1–2 cm pitkiä hedelmiä, jotka kypsyvät syyskuun lopulla.

Viherringin Ihana Piha-lajikkeita aikaisemmilta vuosilta:

’Anna’

Hyvin aikainen: makeat paksut marjat kypsyvät jo varahain elokuussa. Korkea C-vitamiinipitoisuus. Valkoiset, kielolle tuoksuvat kukat kesäkuussa. Erinomainen talvenkestävyys -35 °C. Vyöhykkeet I–IV.

’Paula’

Makeat pitkulaiset marjat kypsyvät elokuussa, viikko tai pari myöhemmin kuin ’Annalla’. Korkea C-vitamiinipitoisuus. Valkoiset, kielolle tuoksuvat kukat kesäkuussa. Vyöhykkeet I–III (IV).

’Oscar’

Hedekasvi ’Oscar’ pölyttää sekä ’Annan’ että ’Paulan’. Voimakaskasvuisen, 3–4 m korkean köynnöksen vihreät lehdet muuttuvat vaaleanpuna- ja valkolaikkuisiksi kesän aikana. Todellinen pihan komistus! Vyöhykkeet I–III (IV).