Kanadalaiset ruusut

25.4.2013

Juhannukselta syksyyn kukkivat kanadalaiset ruusut ovat maailmankuuluja kestävyydestään ja terveydestään. Ne pärjäävät ilman talvisuojaa ja ainaista saksimista. Kanadalaiset ruusut on varta vasten jalostettu kylmään ilmastoon, ja kestävimmät lajikkeet menestyvät Oulun korkeudella. Talvisuojausta ei tarvita, kun lumi peittää maan. Erityisen ankarana talvena versot saattavat paleltua, mutta omajuuriset taimet kasvattavat juuristosta uudet versot.

Nämä ruusut kukkivat jatkuvasti kesäkuusta syyspakkasiin tai remontoivat eli  uusivat kukintansa kesän mittaan. Vienosti tuoksuvat kukat kehittyvät sekä uusiin että vanhoihin versoihin, joten pensaan voi leikata halutessaan vaikka maata myöten keväällä – silti ruusu kukkii jo samana kesänä. Epätoivottuja villiversoja ei synny, sillä omajuuriset taimet ovat yhtä ja samaa lajiketta juurista oksankärkiin. Sokerina pohjalla: kanadalaiset ruusut sietävät hyvin kasvitauteja, kuten ruusunhärmää ja mustalaikkua.

Etuna talvenkestävyys

Kanadalaiset, matalakasvuiset pensasruusulajikkeet näyttävät saatujen viljelykokemusten perusteella kestävän talvea paremmin kuin perinteiset, keskieurooppalaiset ryhmäruusut. Useimmat lajikkeista voivat kasvaa rehevämmiksi kuin ryhmäruusut, mutta jäävät kuitenkin matalammiksi kuin monet perinteiset pensasruusut. Yleensä ne kasvavat Suomen ilmastossa vähän korkeammaksi kuin jalostaja lajiketiedoissa ilmoittaa. Talvenkestävyys on erinomainen, voimme suositella lajikkeita vyöhykkeille I-IV (V).

Ruusujen talvenkestävyyttä edesauttaa niiden jalostuksessa käytettyjen pohjoisamerikkalaisten ruusujen alkuperäislajien kestävyys. Ja jos versoja paleltuu talven aikana, pensas kasvattaa uudet, jotka kukkivat jo samana vuonna. Tärkeä ominaisuus näillä lajikkeilla onkin taimien omajuurisuus. Taimet on lisätty pistokkaista, jolloin kaikki kasvu juurista latvaan on samaa kasvia.

Hyvä kasvupaikka

Kanadalaiset ruusulajikkeet viihtyvät ja kukkivat parhaiten aurinkoisella, lämpimällä ja tuulilta suojatulla paikalla. Hyvä kasvualusta on ravinnerikas, runsasmultainen ja kalkittu. Savimaata parannetaan lisäämällä siihen hiekkaa ja turvetta. Istutuskuopan pohjalle voi myös lisätä kompostimultaa sekä hitaasti liukenevaa sarvilastujauhetta. Ruusujen juuristo on voimakaskasvuinen, joten kasvualustan syvyyden tulisi vähintään olla 50 cm. Maan tulee läpäistä pintavedet hyvin, vesi ei saa jäädä seisomaan ruusujen tyville. Tarvittaessa maa on salaojitettava.

Ruusujen leikkaaminen

Keväällä kanadalaisia ruusuja leikataan talvehtimisen mukaan. Voimakasta alasleikkausta ei tehdä, ellei se ole välttämätöntä. Ruusuista poistetaan vain paleltuneet ja kuivuneet oksat. Talvehtineita oksia lyhennetään, mikäli ne ovat honteloita ja pitkiä. Kesällä kuihtuneet kukat leikataan muutamaa lehtihankaa alempaa pois. Se edistää uusien kukkaversojen kasvua.

Kuvassa on hempeän vaaleanpunainen kanadalainen ruusu Morden Blush.
Rosa ’Morden Blush’

Kevään 2024 Ihana Piha-tuotteet:

Kuvassa on kanadalainen ruusu Campfire.
’Campfire’

Kukan värit toistavat leirinuotion lämpöä: keltaiset terälehdet punertavat reunoistaan, mistä ruusunpunainen hehku leviää pikkuhiljaa koko kukkaan. Kukkia avautuu jatkuvasti keskikesästä syksyyn. Kiiltävä lehdistö on erittäin taudinkestävä. Pensas on lähes piikitön, 90 cm. Kuva: Clematis.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Morden Centennial.
’Morden Centennial’

Upeat kerrotut, voimakkaan ruusunpunaiset, 8 cm:n kukat tuoksuvat kevyesti kuin hienoin parfyymi. Pääkukinnat kesä–heinäkuussa ja syyskesällä. Melko taudin- ja sateenkestävä. Hieno jopa yksittäispensaana. Korkeus 100–120 cm.  Yksi suosituimmista lajikkeista.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Morden Fireglow.
’Morden Fireglow’

Kukkatertut hehkuvat tulisen oranssinpunaisina juhannuksen tienoilta syksyyn. Erittäin näyttävä, heleän oranssinpunainen ruusu, melkein itsevalaiseva hämärässä. Lehdet ovat hieman kiiltävät. Matalakasvuinen. Korkeus 60 – 80 cm. Kuva: Clematis.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Morden Sunrise.
’Morden Sunrise’

Kullankeltuainen-persikan värinen. Voimakkaasti tuoksuvat ja kestävä kukat. Erittäin pitkään kukkiva ns. remontoiva lajike. Korkeus 60-80 cm.

Viherringin kanadalaisten ruusujen valikoima:

Kuvassa on kanadalainen ruusu Champlain.
’Champlain’

Erittäin runsas kukinta juhannuksesta myöhään syksyyn. Voimakkaan tumman punainen. Tertuissa jopa 30 kukkaa. Kevyesti tuoksuva. Korkeus n. 100 cm.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Frontenac.
’Frontenac’

Puolikerrotut, vaihtelevan violetinpunaiset, lähes 10 cm leveät kukat tuoksuvat miedosti. Runsas pääkukinta heinäkuussa ja uudelleen loppukesällä. Erityisen taudin- ja kylmänkestävä. Korkeus 90–100 cm.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Lambert Closse.
’Lambert Closse’

Puolikerrotut, sateenkestävät, 8 cm leveät kukat ovat nuppuisina liilanpunaiset, avoimina vaaleanpunaiset. Makea keskivahva tuoksu. Kukkii jatkuvasti koko kesän. Erittäin terve, kiiltävät tummat lehdet. Korkeus 70–90 cm.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Morden Blush.
’Morden Blush’

Kerrotut, hennon vaaleanpunaiset kukat ovat jalomuotoiset ja 8 cm leveät. Tuoksu vivahtaa omenaan ja parfyymiin. Kukkii juhannuksesta syyshalloihin. Kuivuutta ja tauteja kestävä pensas on pyöreähkö. Korkeus 80 cm.

Kuvassa on kanadalainen ruusu Winnipeg Parks.
’Winnipeg Parks’

Runsaskukkainen kirsikanpunainen, suomalaisten ruusuharrastajien suosikki. Lähes piikittömiltä oksilta on helppo poimia kukkia. 70–80 cm korkea pensas talvehtii lumen suojassa Pohjois-Suomessa V-vyöhykkeellä saakka.