Tykkään juoda teetä ja viime keväänä aivan innostuin kun näin, että Viherringin myymälöiden valikoimista löytyy oiva teekasvi Yerba mate, jota kutsutaan myös Maté -kasviksi. Kasvin lehdistä tehty tee on kuuluisaa ja kasvista voi myös itse valmistaa teetä.

Tämä Yerba mate -yksilö löytyi Kuopion kupeessa sijaitsevasta Viherkeskus Focuksesta, joka on meitä lähin Viherrinki-myymälä. Istutin kasvin alkukesästä ruukkuun ja se on kasvanut ulkona varjoisalla paikalla koko kesän. Se on tehnyt paljon uusia lehtiä. Siirrän kasvin pian sisälle, kun kelit viilenevät ja tarkoitus on talvettaa se sisätiloissa.
Kuvassa juuri kerättyjä Yerba maten ikivihreitä lehtiä. Kun keräät teetä varten kasvien lehtiä, kerää aina kuivalla säällä ja sellaisia lehtiä, jotka ovat terveitä. Itse tehtyyn yrttiteehen voi käyttää sekä kasvatettuja yrttejä kuin luonnonyrttejäkin. Muista kerätä vain lajikkeita, jotka tunnistat varmasti.
Tähän omaan teesekoitukseeni tulee Yerba matea, sitruunamelissaa, minttua sekä mustaherukan lehtiä, jotka vielä puuttuvat tarjottimelta tässä kuvassa. Lehdet kannattaa kuivaamisen ajaksi asetella ilmavasti ja irralleen toisistaan. Kuivaamiseen voi käyttää ns. sienikuivuria. Itse kuivatin nämä ilmavassa ja lämpimässä paikassa kuiviksi ja siihen meni muutama päivä. Teetä voi muuten valmistaa tuoreistakin lehdistä.
Ja siinäpä teen raaka-aineet kuivattuina. Omatekoiseen yrttiteehen sopii luonnonyrteistä esimerkiksi nokkonen ja sen lehdet ovat parhaimmillaan alkukesästä. Kannattaa siis ottaa huomioon myös kasvien korjuuajat, kun suunnittelee oman teesekoituksen valmistamista.

Seuraavaksi teelehtisilppu siivilään, siivilä kuppiin ja kuumaa vettä päälle.

Haudutusaika riippuu ihan siitä, kuinka voimakkaan makuista teetä haluat. Itse haudutin yrttejä näin kymmenisen minuuttia, jonka aikana kuivatuista lehdistä itrtosi kaunis väri ja maku oli myös mieleinen. Myös teevesi ehtii tuossa ajassa jäähtyä mukavasti.

Sitten siivilä pois ja juomaan voi laittaa halutessaan makeutusta, ja parhaiten tällaiseen yrttiteehen sopii mielestäni hunaja. Ihania syyspäiviä sinulle ja palaillaan taas pian!

T: Kati
Teksti ja kuvat: Kati Kainulainen