Tuoreet mansikat – suomalaista kesää parhaimmillaan

26.4.2013

Nauti jo tänä kesänä oman puutarhan mansikoista. Viherringin puutarhurisi valitsema -tuoteperheessä on monipuolinen lajikevalikoima mansikan satotaimia. Ne on kasvatettu kylmävarastoiduista kotimaisista terveistä taimista. Viljelijä valitsee satotaimiksi suurimmat taimensa, joissa on kukka-aiheita runsaasti valmiina. Näistä taimista saat poimia satoa jo istutuskesänä.

Mansikan satotaimet voidaan istuttaa perinteisesti peltoon mansikkamaaksi, mutta ne ovat erinomainen valinta myös parvekeviljelyyn ja ruukkuihin.

Jatka satokautta istuttamalla useampaa lajiketta. Puutarhamansikka tuottaa marjoja noin kolme viikkoa. Ota siksi sekä aikaisia että myöhäisiä lajikkeita, ja saat herkutella pidempään oman marjatarhasi marjoilla.

Kotimaiset mansikan satotaimet: runsassatoiset ja terveet!

’Jonsok’

  • aikainen ja eriomaisen talvenkestävä
  • marjat läpivärittyneitä, tummanpunaisia, alkusadossa jopa suuria
  • kiinteä marja kestää hyvin kuljetusta ja pakastusta

’Suvetar’

  • keskiaikainen, talvenkestävä, suomalainen jaloste
  • marjat keskikokoisia, miellyttävän makuisia, aromiltaan melko mietoja ja napakkapintaisia

’Honeoye’

  • keskiaikainen, voimakaskasvuinen ja terve
  • marjat hyvin näkyvissä, helppo poimia
  • maku miellyttävän mieto
  • talvenkestävyys keskinkertainen, lumisuoja varmistaa talvehtimista Keski-Suomessa

’Senga Sengana’

  • myöhäinen ja runsassatoinen, nostalginen, pitkään viljelty lajike
  • erittäin voimakaskasvuinen
  • marjat isohkoja ja hieman kulmikkaita, kiinteitä ja tummanpunaisia
  • maku happoisen aromikas

’Polka’

  • melko myöhäinen, satoisa ja talvenkestävä
  • samassa kukkavarressa jopa useita kypsiä marjoja
  • marjat keskikokoisia tai suuria, kiinteitä, pyöreähköjä
  • mehukas, raikkaan makea

Nyt mansikkaa istuttamaan!

  1. Valitse lämmin ja aurinkoinen kasvupaikka.
  2. Huomaa, että maan tulee olla kuohkeaa ja hyvin läpäisevää. Savimaa ei sovellu mansikalle.
  3. Istuta mansikan taimet siten, että kasvupiste ei peity mullalla. Kastele huolellisesti istutuksen jälkeen.
  4. Pidä kasvusto ilmavana ja avoimena. Vältä runsasta typpilannoitusta! Liian rehevästi kasvava mansikka tuottaa vähän. Tiheästä lehdistöstä on muutakin haittaa: raakileet eivät saa aurinkoa ja harmaahome voi levitä kosteana pysyvässä kasvustossa.