Kiehtovat säleikköpuut

9.4.2019

Herkullisen satoisa ja kaunis säleikköomena mahtuu vaikka parvekkeelle. Kasvatus on näppärintä aloittaa taimilla, jotka on sidottu valmiiksi säleikköön.

Litteäksi ja matalaksi leikattu säleikköpuu tai vaikka marjapensas tarvitsee erityisen vähän tilaa. Lämpimällä seinustalla tai kivimuurin edessä kasvi talvehtii hyvin, kukkii runsaasti ja sato kypsyy varhain. Säleikköpuun voi istuttaa myös kauas seinästä, puutarhan tilanjakajaksi tai raja-aidaksi.

Perusrungon tulee olla hillittykasvuinen, samoin hedelmiä tuottavien oksien. Kohopenkiksi muotoiltu kasvualusta on 50–60 cm:n syvyydeltä peruslannoitettua ja -kalkittua multaa. Taimi istutetaan vähintään 20–30 cm ulos seinästä.

Mainettaan helpompi

Haasteita pelkäämätön voi kasvattaa säleikköpuusta vaikkapa symmetrisen kynttelikön, mutta vasta-alkajalle sopii vapaampi malli, esimerkiksi viuhka tai vaakasuorasti lankoihin sidottu tilanjakaja.

Kasvatuksen nyrkkisääntö on tämä: ylöspäin kasvavia oksia poistetaan ja typistetään, sivuille kasvavat lyhennetään ja taivutetaan säleikköön. Taivutettavat oksat sidotaan narulla tai kangassuikaleella säleikköön, kun ne ovat vielä nuoria ja notkeita. Oksien pakottaminen vaakasuoraan hillitsee niiden pituuskasvua sekä lisää kukintaa ja oksien haarautumista. Eli lisää satoa!

Kesällä pinseerataan eli typistetään voimakkaasti kasvavia uusia versoja noin kolmen lehden takaa, jotta pituuskasvu hidastuu. Pinseeraus tehdään kesällä kasvun voimakkuudesta riippuen 1–3 kertaa. Piiskamaiset vesiversot poistetaan kokonaan.

Hoidetaan kuin tavallinen omenapuu

Säleikköpuun kukkien pölytys ja sato varmistetaan istuttamalla lähistölle toinen omenapuu. Helteillä kastellaan, sillä hillittykasvuisten puiden juuristo on pieni ja herkkä kuivumaan. Satoikäistä puuta on syytä lannoittaa säännöllisesti. Keväällä annetaan typpipitoista marja- ja hedelmäkasveille tarkoitettua lannoitetta. Mieluiten jo elokuun alkupuolella levitettävä syyslannoite edistää seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista ja parantaa talvenkestävyyttä. Hedelmäpuiden kuori maistuu jyrsijöille, joten puu suojataan verkoilla myöhään syksyllä.

Siloposki-säleikköomenat

Säleikköpuun kasvatus on nyt helpompaa kuin koskaan! Kasvatimme omenapuun taimia, jotka on leikattu ja tuettu valmiiksi bambusäleikköön. Hillittykasvuinen B9-perusrunko takaa, että puista tulee vain pari metriä korkeita ja satoa tulee varhain. Ruvenkestävien Siloposki-lajikkeiden ansiosta saat virheettömän terveitä omenoita ilman torjunta-aineita.

Siloposken Aikainen

Erittäin aikainen, makeanhappoinen kesälajike

Siloposken Hunajainen

Hyvin makea, hunaja-arominen kesäomena

Siloposken Hunajainen on hyvin makea ja hunaja-arominen kesäomena.

’Punahilkka’ -säleikköherukka

Helpoista helpoin säleikköpuu on punaherukka! Valmiiksi bambusäleikköön sidottu punaherukka mahtuu hyvin vaikka parvekeruukkuun tai rivitalon väliaitaan tuottamaan herkkumarjojaan. ’Punahilkka’ on erityisen makeamarjainen – marjat voi popsia sellaisenaan ilman sokeria. Hieno lahjaidea!